![]()
Hevoset
![]()
|
Kasvatus
Hevosia on nyt Lundurissa 19. Meillä hevosenkasvatus on pienimuotoista joten varsoja syntyy yhdestä neljään vuodessa. Suurin osa hevosistamme periytyvät kolmesta tammasta, Blesasta, Stjarnasta ja Kvikasta, jotka aikoinaan ostettiin Mżnes nimiseltä naapuritilalta. Isäoreina on käytetty monta Islannin parhaimpia oreja, esimerkiksi Gustur frį Hóli, Huginn frį Hafsteinsstöšum, Hróšur frį Refsstöšum, Oddur frį Selfossi ja Glampi frį Vatnsleysu. Meillä hevoshommat ovat vain harrastus, vaikka hevosia onkin tämän verran. Myymme kuitenkin ajoittain hevosia, joten meiltä kannattaa kysyä myyntihevosia, mikäli hevosenosto on mielessä. Olemme pariin otteeseen myyneet hevosia myös Suomeen. Mikäli olet suunnittelemassa hevosen ostoa, ota yhteyttä, niin selvitetään onko meillä sinulle sopiva hevonen. Hevosten arkipäivä Kesäisin ja syksyisin hevoset ovat laitumella, missä niillä on kymmeniä hehtaareja vanhaa peltoa ja tasankoa, missä kulkevat vapaina. Vuodenvaihteen tienoilla hevoset joita on tarkoitus käyttää tai kouluttaa otetaan talliin. Silloin kaikki muutkin hevoset otetaan kiinni, niille annetaan matokuuri ja kaviot vuollaan. Talvella ne hevoset, jotka eivät ole käytössä, oleskelevat koivumetsässä missä on parempi tuulen suoja kuin avoimella laitumella. Talvisin kymmenkunta nuorta hevosta ja tammaa varsoineen ovat Lundurissa hoidossa. Ne lähtevät takaisin kotiin toukokuussa kun lampaat syntyvät ja laitumet tarvitaan niille. Kesän alussa nuoret koulutettavina olleet hevoset päästetään takaisin vapauteen. Vanhemmat hevoset ovat käytössä myös kesäisin ja laiduntavat siksi tallin läheisyydessä. |
Viime
aikojen tapahtumia
Grįman, Óskar ja Gįski ovat nyt myytyjä. Glęšir on Tjararlandissa treenissä myyntiä varten. Muutama vuosi sitten meillä tehtiin talliremontti. Pilttuujen sijaan taliin tuli kymmenen karsinaa, ja heinävarasto sekä satulakamari tehtiin käytänöllisimmiksi. Karsinojen väliseiniksi tuli muovilaudat, ja niitä laitettiin myös seiniin. Lattiaan tuli vettä läpipäästävät kumimatot huuhtelutoiminnalla, lantala on kellarissa. Myös ikkunat ja ulko-ovi uudistettiin. Ennen sitä katto oli uusittu. Näin talli muutui kattoremontin myötä. Melko valmista. |